15.9.2012

Kisoja, kisoja, kisoja

Hei, ja suuri anteeksipyyntö siitä, etten ole tänne vähään aikaan kirjoitellut..
Nyt voisinkin kertoa tässä välissä tapahtuneista muutoksista ynnä muusta:
Ensinnäkin Vilillä on mennyt kisaura todella hyvin: poika on siirtynyt maastoesteissä MINI AVO- luokkaan, ja tokosta saanut arvonimen TK1 :)
Myös Minttu ja Gina ovat pärjänneet, molemmille on hankittu BH- tulos ja Minttu on vain yhden vKUMAn päässä seuraavasta luokasta agilityssä.
Sitten vielä jotakin kuvista. Vilille olen vihdoin ja viimein saanut hankittua uudet kuvat pentukuvien tilalle, oikein komea nuorimies tästä koirasta on tullut :3 Näiden kuvien myötä voidaankin sitten aloittaa Vilin näyttelyura, ja Suomen voittajanäyttelyyn ollaankin nyt osallistuttu. Seuraavaksi ajattelin etsiä uudet kuvat Mintulle, jotta sittenjoskustulevanpentueen toinenkin vanhempi olisi saanut muutamia tuloksia :)
Siinä olikin lyhyesti katsaus kisauraan, näin loppuun vielä jotain muuta. Ensinnäkin sivun grafiikka on nyt vaihdettu, vanhaan olen ollut kyllästynyt jo jonkin aikaa ja nyt sain vihdoin viimein aikaiseksi uuden, mielestäni hienomman grafiikan. Graffua pääsee kommentoimaan News- kohdasta löytyvästä linkistä :)
Viimeinen asiani tänään koskee mainostusta. Olen nyt mainostellut Carnivalia ja erityisesti sen hoitajatoimintaa todella monessa kennelissä. Toivottavasti saataisiin muutama uusi hoitaja, niin voisi sitten paremmin järjestellä kaikenmaailman kisoja ynnä muuta toimintaa rakkaille hoitajillemme.
Siinä kaikki tällä kertaa, nähdään taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti